Kuukkeli syntyi palosta tehdä sitä, mikä tekee meidät onnelliseksi

 

Konseptimme syntyi, kun ihastuimme suomalaiseen koivuvaneriin niin palavasti, että halusimme auttaa myös muita taiteilijoita ja yrittäjiä kehittämään omia tuoteperheitä omalla brändillään. Konsepti ristittiin Kuukkeliksi pohjoisten metsien mystisen sielulinnun mukaan, tavoitteenamme tehdä sitä, mikä tekee meidät onnellisiksi.

”Savun tuoksu hiipi nenään vahvana, kun nuotion ensimmäiset liekit saivat puukalikat paukkumaan nuotiossa. Poskia pisteli ja punoitti, ympärillä jäätynyt rantaviiva ja rauha. Repusta rapistelin esiin eväsleivät, kun viereen pyrähti pieni lintu. Kuukkeli katsoi uteliaana, heilutti pyrstöään ja hypähteli. Leivänmurun saatuaan se lehahti taas lentoon järvenselälle, kohti pian tuikkimaan alkavaa tähtitaivasta. Silloin ymmärsin, että juuri tässä hetkessä se on: vapaus!”

Kuukkelin kohtaa helpoiten pohjoisen karuissa metsissä, vanhojen naavoittuneiden puiden siimeksessä. Etenkin talvisin nämä Pohjolan pienimmät varislinnut seikkailevat asumusten pihapiireissä, eräkämpillä ja leirinuotioilla – siellä, missä luonto kohtaa ihmisen ja nokka voisi noukkia ruoantähteitä vatsanpohjaa täyttämään.

Kuukkelia on monessa yhteydessä kuvattu sielulinnuksi, johon ihmisen sielu siirtyy kuoleman jälkeen. Sen erityisominaisuutena on pidetty kykyä tuottaa onnea, sillä metsästäjälle ja metsätöitä tekevälle kuukkelin ilmestyminen paikalle on enteillyt hyvin sujuvia töitä ja mukavaa saalista. Samoin me uskomme lisämyyntituotteidemme tuovan onnea ja hyvää menestystä kumppaneillemme.

Uniikit ja ekologiset lisämyyntituotteet syntyvät tahdosta tehdä sitä, mikä meitä sytyttää – niille, jotka tekevät omaa työtään palosta brändiään kohtaan. Meitä inspiroivat suomalainen luonto, tarinat, tunturit, metsät ja tähtitaivaat. Saammeko pyrähtää Kuukkelin kanssa paikalle inspiroitumaan yhdessä myös sinun brändistäsi?

Verkkokauppamme on rakenteilla, mutta otamme jo vastaan tilauksia 🙂

Ota yhteyttä

6 + 15 =

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskori on tyhjäTakaisin kauppaan